Haluan kertoa omia mielipiteitä, sekä näkökulmia koskien lastensuojelun työskentelyä. Lasten sijoitusten, sekä huostaanottojen määrä on kasvanut runsaasti viime vuosina. Jo vuonna 2011 pelkästään kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia oli peräti 17 409. Määrä on vuoteen 2013 mennessä kasvanut näistä lukemista. Tässä päästäänkin miettimään, kuinka moni näistä lapsista on oikeasti ollut akuutissa hädässä, tai kuinka monella on tosissaan ollut huonot kodin olosuhteet? Suurin osa sijoitettujen lapsien vanhemmista ovat nuoria. Olen huomannut, kuinka nuoria vanhempia kohtaan on rajattomasti ennakkoluuloja, automaattisesti oletetaan ettei nuori voi olla hyvä vanhempi. Lukuisista lehtiotsikoista on saanut lukea, kuinka perhesurmat, lapsiin kohdistuva väkivalta tai alkoholismi ovat nimenomaan näiden keski-ikäisten vanhempien keskuudessa yleistä. Lastensuojelu antaa tällaisen tapahtua vain sen takia, ettei oleta vanhempien ja "viisaampien" ihmisten laiminlyövän lasten hoivaa. Suurin osa lastensuojelun perusteissa perustuu olettamuksiin. Lastensuojelun niin sanottuja kätyreitä ovat esim. perhetyöntekijät. Kysymys kuuluukin, kuinka kerran viikossa tunnin ajan kukaan ulkopuolinen voi tulla arvioimaan elämääsi? Onko heillä tähän oikeus? Ihmisoikeuksia koskee tietty yksityisyys, mielestäni siihen ei sisälly viranomaistahojen kätyrit nuuskimassa joka nurkkaa asunnossa, tai tutkimassa lasten kynnen alusia. Tästähän saadaankin sitten "todellinen" arvio virallisiin papereihin, jälleen kerran, olettamusten perusteella. Näin Leeni Ikosen kirjoitusta lainaten, lastensuojelusta on tullut todellinen huolibisnes. Tähän on törmätty moneen otteeseen. Heidän huolensa kasvaa aina vaan kovemmaksi, ja siitä kyllä jaksetaan mainita useaan otteeseen. Entäs sitten kun tahdot oikeat kongreettiset todisteet heidän huolestaan, tai kriteereistään? Tällöin iskee kiusallinen hiljaisuus. Voiko olla mahdollista, että näissä lukuisissa tuhansissa sijoituksissa ainoa todettava asia on tämä heidän huolensa. Silloin kyllä on täytynyt pää sisäisesti räjähtää, on aika valtava taakka kantaa monen tuhannen ihmisen huolta omiensa lisäksi. Pitäisikö tässä kohtaa siis sääliä lastensuojelua? Kyllä, itse ainakin säälin heidän työskentelyään. Niin monien ihmisten vihat ovat niskoissa, virkavirheidensä ja omien sovelluksiensa vuoksi. Kaikki uhreiksi joutuneet varmasti tahtoo tietää tähän kysymykseen vastauksen: Kuka suojelee lapsiamme lastensuojelijoilta? Kuka korjaa meidän lapsiemme rikkoutuneet sielut?